En ole koskaan pitänyt itseäni kirjoittajana. Tuntoja ja ajatuksia lapsettomuudesta olen kirjoitellut omalle koneelle jo jonkin aikaa. Nyt jotenkin koin, että voisi olla aika kirjoittaa ajatuksia auki. Miksi? En oikein edes tiedä...Lapsettomuus ja hoidot ovat jatkuneet jo jonkin aikaa ja sitä alkaa olla rikki. Jospa tästä olisi apua -itsekkäästi ajatellen itselle. Jos joku muu saa tästä jotakin, se on tietenkin vain mahtavaa bonusta. Tämä tulee siis olemaan blogi lapsettomuudesta.

Olen 35-vuotias tahattomasti lapseton. Mieheni kanssa kohdattiin vasta aikuisiällä, joten ikää oli jo kun aloitettiin lapsiprojekti, jollaiseksi se siis muodostui.  Muutettiin uudelle paikkakunnalle ja ruvettiin lapsentekoon jo ihan tosimielellä. Mä vaihdoin vakityöni äitiyslomasijaisuuteen muuton yhteydessä, ja naivisti ajattelin, etten ehtisi sitä sijaisuutta edes tehdä oman äitiysloman alkaessa. Ehdin tosiaan. Kun sitä ikää kuitenkin jo oli, miehellä muutama vuosi muakin enemmän, ja lähipiirissä oli lapsettomuudesta kärsiviä, niin aika pian tuli pelko, ettei tämä ehkä aivan helppoa olekaan.

Siitä se tuskaisa taival sitten alkoikin. Soitto lapsettumuusklinikalle (julkinen) oli jo kokemus sinänsä. Vaikka soitinkin ihan oikeaan soittoaikaan, ei vastaanotto ollut oikein mieltä ylentävä. Sieltä naureskeltiin, että tänne kuule tullaan lähetteellä. Työterveyteen en päässyt, kun olin sijainen, terveyskeskukses ei ollut lääkäriä mun alueella, käskettiin soitella seuraavalla viikolla uudelleen. Onneks yksityisiä lääkäriasemia sentään on, ja sain lähetteen lapsettomuusklinikalle miehen huonolaatusen sperman takia. Sitten odoteltiin. En ole koskaan ollut hyvä odottamaan. Levottomana ihmisenä olen usein tehnyt täyskäännöksiä elämässäni, jos olen joutunut odottamaan jotakin. Asuiskunnat ja maa on vaihtunut, samoin opiskelu- ja työpaikat. Mutta nyt tämä neiti odottaa. Odottaa ovulaatiota, onnistunutta yhdyntää, lapsettomuusklinikalle pääsyä, ivf-hoitoon pääsyä, päivää raskaustestin tekemiseen, polyypin poistoon pääsyä, oikeaa viikonpäivää menkkojen alkamiselle, joulu-/pääsiäis-/kesätauon päättymistä klinikoilla, kahta viivaa testiin. Joskus tuntuu hämärtyvän se todellinen odotus, että sais käärön tyhjään syliin.

Pahempi toistaan, Apulannalla on ihania sanotuksia, jotka auttaa toisinaan käsittelemään tätä tuskaa. Pahempi toistaan ei ehkä edes sanotuksena oon niin osuva, mutta sitä nämä päivät kyl toisinaan on.